tiistai 22. tammikuuta 2013

AMOUR

Untitled-1
IMG_1742
shoes
Snapshot_20130122_16
New in: Floral dress, shoes and AMOR-belt all from Urban Outfitters

Tosiaan tässä on nyt tapahtunu yhtä sun toista. En oo enää duunissa (sain tavallaan potkut), mika on muuttanu mun päivärytmin ihan kokonaan. Meni hetki tottua tähän ja jossain vaiheessa ehdin jo vähän masistellakkin. Nyt onneksi tiedän mitä teen ja olo on paljon parempi.

Toinen asia mikä muuttui duunin loputtua on tietysti rahajutut. Mulla oli ihan hyvä palkka ja rahaa jäi aina shoppailuun ja kaikkeen turhuuteen. Nyt kun niin ei enään ole, mua on vähän ahdistanut. En sitten muuta keksinyt, niin aloin piirtämään. Innostuinkin kummasti ja huomasin piirtäväni vielä kolmelta yöllä.

Eilen siivosin koko talon, koska Alexin kaveri tulee tänne meille joksikin aikaa. Kävin läpi kaikki kaapit talossa ja heitin paljon turhia juttuja pois ja kierrätykseen. Kävin myös läpi oman vaatekaapin ja huh sieltähän irtos kaks matkalaukullista vaatteita, kenkiä ja laukkuja myytäväksi.

Tänään sitten päätin palkita itseni (heh) ja käväsin Urban Outfittersissä. Pakko myöntää, että oli kyllä ihanaa päästä hypistelemään kaikkia juttuja. Melkeen kaikki jutut oli -70% alessa, joten jopa mun laihalla lompakolla sai vaikka mitä;)

12 kommenttia:

  1. ooo miks sait potkut, jos saa tiedustella? :(
    Oispa Urban Outfitters täällä Suomessakin, pääsis myös hypistelemään niitä ihanuuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. noo asiat nyt meni niin...tosiaan olin ennen joulua kipeenä ja sitten lähin sinne meksikoon jouluks (olin kyllä jos syksyllä siitä sopinu) ja kun tulin takas, niin kuulinkin, että ei oo enää mulle "tilaa".

      Joo UO on kyllä ihan paras:)

      Poista
  2. Niin siis missä sä asut? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Berliinissä asun poikaystävän kanssa kerrostalossa kaksiossa kolmannessa kerroksessa :-D

      Poista
  3. voit antaa mulle matkalaukkuihin paatuneet jutut :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei siel o mittää mistä tykkäisit:) ja kengät on liian pieniäää.

      Poista
  4. Ah toi mekko sopii sulle niin hyvin:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiiitos:) tykkään siitä kovasti. Ainoo vaan, että toi malli on aika löysä vaikka on oikeeta kokoa, niin tuntuu, että ei ihan istu. Ja selkä osa on vielä kivempi, tosi avoin, melkeen pyllyyn asti heh.

      Poista
  5. Voi kurja juttu toi työpaikan menetys. :-( Työt ja raha aiheuttaa nykyään ihan liian paljon stressiä.
    Itsekin oon kriiseillyt, kun työntäyteisen välivuoden jälkeen muutin omilleni ja pitäis elää opiskelijabudjetilla... Voin kertoo, että ei oo helppoa. On tottunut siihen, että rahaa voi käyttää aika huoletta. Nyt aina jossain vaiheessa kuukautta havahtuu siihen, että ei hitto en voi enää käyttää sitä mihinkään ylimääräiseen, koska laskutkin pitäisi maksaa. Välillä tuntuu tosi turhamaiselta.

    Mutta ainakin löysit iiihanan vyön ja mekon, ja kengätkin on kivat. Ja ilmeisesti aika halpaan hintaan. :-D

    Ja uusia töitä löytyy jossain vaiheessa! Don't worry

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo no olisin ottanu loparit joka tapauksessa aika pian, joten oikeestaan ei sillä nyt niiin kauheesti väliä. Tietty ois ollu kiva vaikka kuukaus vielä olla siellä.

      Ja joo on vaikeeta kun yhtäkkiä joutuu elämään niin paljon pienemmällä budjetilla. ei kyllä oo tuottanu vaikeuksia muun kun ton turhan roinan ostamisen suhteen. No hyvä välillä pitää väkisinkin vähän taukoa liiasta kuluttamisesta. Alkaa arvostamaan kaikkea taas ihan eri tavalla.

      oo löyty halvalla kaikki:)

      Poista

Canon EOS 1000D
170cm tall

♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥