maanantai 11. maaliskuuta 2013

Gangster Squad

IMG_0319
aa
IMG_0332
Pidetään tänään leffailta ja katsotaan Gangster Squad. Leffaa tähdittää upea punapää Emma Stone. Inspiroiduin Emman roolihahmon Grace Faradayn tyylistä ja loin oman "gangsterin vaimo"- meikin ja hiukset.

Rakastan 40- ja 50-luvun pehmeää, huoliteltua, naisellista meikkiä ja viimeisteltyjä kampauksia. Puhumattakaan punatuista huulista ja pitkistä mustista ripsistä. Tässä meikissä tärkeimmässä osassa ovat tuuheat ripset, tasapaksu eyeliner ja punatut huulet. Kulmat ja posket jätin mahdollisimman luonnollisiksi. Hiukset kiharsin kevyesti isoissa osioissa, kiinnitin pinneillä toiselle puolelle ja mutoilin otsiksen sivuun.

Olen jo pitkään harkinnut punertavia hiuksia. Viime kesänä ostin punertavan hiusvärin ja tuolla se on vieläkin laatikossa. Viikko sitten olin jo varma värjäämisestä, mutta sitten aloin taas epäillä. Mulla on ollut blondit hiukset niin monta vuotta, että pelottaa värjätä. Olen kyllä kokeillut aika montaa väriä, mustaa, tumman ruskeaa, vaalean ruskeaa ja oranssihtavakin oli jossain vaiheesssa. Blondi on tuntunut kuitenkin kaikista omimmalta. Mitä mieltä siellä ollaan, sopisiko tälläinen punertava sävy mulle?

English: My version of Gangster Squads Grace Faraday's hair and make-up. I want to dye my hair orange/red...what do you think? Stay blond or go red?

All these places have their moments

todayiwannasayiloveyou

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Classless, matchless, ageless and waterproof

Eilen otin itseäni niskasta kiinni ja marssin Urban Outfittersiin palauttamaan pari postausta alempana esiintyvän mustavalkoisen takin. Tajusin, että tykkään tosta Sheinsiden takista niin paljon, että toiselle uudelle ei ole käyttöä. Päätin sijoittaa rahat johonkin kauan haluamaani, mustiin Dr. Martinseihin. Haluaisin niin antaa palautetta UO:n mahtavasta asiakaspalvelusta. Joka kerta mulle ollaan tosi ystävällisiä ja autetaan mielellään. Sain palauttaa takin, vaikka se olikin tavallaan ale-tuote, eikä kukaan valittanut mitään. Kiva poika myös etsi mulle oikeaa kokoa docseista ties kuinka kauan ja jaksoi hymyillä ja vitsailla. Ens kerralla meen kyllä kiittämään työntekijöitä, heh.

Hintaa noilla popoilla oli 131e (huh). Alunperin suunnittelin ostavani docsit käytettyinä ebaysta tai muualta, mutta pitkän etsimisen jälkeen en löytänyt haluamiani oikeassa koossa ja tarpeeksi hyvässä kunnossa. Martensien hinta kun ei laske kovin paljoa vaikka olisivatkin huonossa kunnossa. "Vintage" (lue:super likaiset&kuluneet) docseista pulittaa helposti 50-80e ebayssa. Tosiaan sain 90e takasin takista ja Alex makso loput myöhäiseksi synttärilahjaksi. Kalliit oli, mutta ei kaduta. Silittelen noiden mattaa pintaa.
  IMG_0161
docs
IMG_0136
IMG_0131 kksi
Toinen uusi siisti juttu on mun puhelimen uusi ilme. Designskins.fi lähetti mun oma suunnittelemat skinsit ja en voisi olla tyytyväisempi. Helppoa, halpaa ja näyttää hyvältä, eli sopii meikäläiselle. Tarrat asettelin paikoille parissa minuutissa, eikä yhtäkään kuplaa tai ryppyä. Kuvan kasasin näppärästi Photoshopilla, mutta sivuilta löytyy myös siistejä valmiita malleja, galaxeja ja sen semmosta. Alex olisi halunnut, että valitsen tämän designin, heh. Oma puhelin on Samsung galaxy S 2 ja ikävä kyllä unohdin sen eilen baariin, jossa olin duunissa. Onneksi saan sen tänään illalla takasin.

English:
Loving my new matt black docs and phone skins from designskins.com. Thank you

maanantai 4. maaliskuuta 2013

And then he dies

IMG_0065
asd
jj
New Sheinside coat and galaxy leggings.  Love both and I don't want to wear anything else. The coat is actually 50% off now, which is a pretty good deal. I would recommend you to buy at least one size bigger than you normally get. Mine is size M and I'm usually size S/36 or XS/34.

A good friend of mine who has been staying in my house for a while is moving now. Luckily to the same building where I live. This is perfect. The pictures are taken in Jorges new flat.

Uusi Sheinsiden takki ja galaxy legginsit. Rakastan molempia, enkä halua muuta päälleni enää pukea. Takkia on itseasiassa -50% alessa! Suosittelen ottamaan ainakin yhden koon isomman mitä normaalisti. Mun oma on kokoa M vaikka yleensä olen S/36 tai XS/34.

Mun hyvä kaveri, joka on asunu meillä nyt jo jonkun aikaa sai vihdoin oman kämpän. Onneksi pojan ei tarvitse muuttaa kauas, kämppä on nimittäin tässä samassa rakennuksessa. Täydellistä. Kuvat otettu Jorgen uudessa kämpässä.   

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Flower headband

IMG_4028
IMG_3819
IMG_3996 Finally I found cheap fake flowers (1e) and made a headband. Look really sweet.
Vihdoin löysin halvalla tekokukkia(1e) ja sain haluamani kukkapannan. Tykkään tosta kovasti.

perjantai 22. helmikuuta 2013

Happy Birthday

IMG_3680
IMG_3657
IMG_3625
IMG_3689
Untitled-1
IMG_3573
IMG_3706
IMG_3494
loveit
IMG_3572
Täytin 21 vuotta keskiviikkona. Olin vähän surkeena, koska koko päivän täytettiin papereita vuokraemännän kanssa. Onneksi paras ystävä lähetti ruusuja ja sain lahjakortin Urban Outfittersiin Alexin äidiltä ja Alfonsolta. Lahjakortilla kävin eilen kotiuttamassa kauan haaveilemani mustavalkoisen takin. Alkuperäinen hinta oli 150e, mutta alennuksessa 80e!

Tänään sain sitten vaikka mitä paketteja postissa! Äidiltä tuli jättikokoinen paketti, josta paljastui kuvissa näkyvä vaaleanpunamusta tyyny, siskon lähettämä upea pääkallo kaulakoru, pullo salmaria+salmiakkia ja paljon muuta. Kiitos!!!!

Käväsin myös hakemassa tullista Sheinsiden paketin. Huh miten kivoja juttuja taas! Upea musta takki nahkaisilla hihoilla ja galaxy leggingsit. Aloitin myös Polkashopin kanssa yhteistyön, luuranko mekko (klik!) on heiltä. Varmasti yksi kivoimmista mekoista mitä oon koskaan omistanut. Polkashop toimittaa muuten ihan älyttömän nopeasti, mekko oli yhdessä päivässä vanhempien luona suomessa. Lisää kuvia mekosta myöhemmin.

Niin ja Melissalta sain coolit sukkahousut tiikeri tatuoinnilla ja Israelilta pienen Marilyn minttuboksin. Nyt pistän tavaroita paikoille ja illalla lähetään Morloxiin, koska kaverilla on keikka siellä.

maanantai 18. helmikuuta 2013

Berlin is broke, but sexy

home4
IMG_2042
home2
IMG_3461
alex
Our bedroom and Alex at work

Kämpän fiilistelyä pitkästä aikaa. Siivosin tänään makkarin lattiasta kattoon (kirjaimellisesti) ja pistin tavarat uuteen järjestykseen.

Ollaan sisustettu koko kämppä oikeastaan nollabudjetilla. Suurin osa huonekaluista on kadulta, roskiksesta tai itse rakennettu. Kun muutin tänne yli vuosi sitten, oli asunto aika eri näköinen. No eihän siinä kauaan mennyt kun aloin siirtämään huonekaluja ja seinää maalaamaan.

Meidän makuuhuone on aina ollut aika sekava. Kaikki cooleimmat jutut ollaan aina laitettu olkkariin tai keittiöön. Nyt alan vihdoin saamaan tätäkin huonetta vähän parempaan kuntoon. Aika tylsältähän se nyt näyttää, mutta parempaan suuntaan menossa! Värimaailmakin alkaa jo pikkuhiljaa löytymään ja sain paljon vaatteita ja kenkiä "piiloon". Alexille kun kaikista tärkeintä on, että ei nukuta vaatehuoneessa. Lempparilaukutkin ripustin kätevästi oven taakse.

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

El gato del diablo

sllsl
IMG_3000
IMG_3136
IMG_3087
Hanging around in my crazy cat lady dress at home. Yesterday my friend came home late and found me in the kitchen at 2am talking to paper cats. Mommy's little gatos. Gato is my favorite word in spanish. The devil cats are going to be hair clips and earrings.

Kotona hengailua crazy cat lady-mekko päällä. Eilen kaveri tuli myöhään kotiin ja löysi mut keittiöstä kahdelta yöllä puhumassa paperikissoille. Noista paholaisista tulee hiusklipsejä ja korviksia.  Nyt alan leipomaan karjalanpiirakoita Alexille.

torstai 7. helmikuuta 2013

B-day wishes...

sunttäritoiveet Last night I was bored and made a small collage of things I would want for my birthday (or anyway).
Viime yönä oli tylsää ja kokosin pienen kollaasin jutuista, jotka haluaisin synttärilahjaksi (ja muutenkin).


1. A school uniform from Ebay. Japanese ones are really freaking cute.
Koulupuku Ebaysta. Japanilaiset uniformut on kaikista söpöimpiä.

2. Spiky headband. I have wanted this for ages.
Piikkipanta. Tätä oon halunnu jo ikuisuuden. 

3. Black docs!! I know these I'm gonna get for real. Alex is gonna take me to this secondhand store where they only sell Dr.Martens and let me pick a pair♥♥
Mustat Martensit!! Tiedän, että tämä toive toteutuu oikeasti. Alex vie mut yhteen secondhand-kauppaan, jossa myydään vaan docseja ja saan valita parin♥♥

4. Flower headband from Ebay. This is a must before summer.
Kukkapanta Ebaysta. Pakko löytää kiva ennen kesää

5. A Gift card to my favorite store Urban Outfitters. I think gift card is great presents! You can buy what you really want and need.
Lahjakortti mun lemppari kauppaan, Urban Outfittersiin. Lahjakortit on ihan parhaita lahjoja! Voi ostaa mitä oikeasti haluaa ja tarvitsee. 

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

My home ghost

view
IMG_2027 IMG_2933
IMG_2791 IMG_2815
View from our bedroom window this morning. I have been feeling down for a while now, but today I feel good and happy. I got a plastic coffee mug from Primark yesterday. Now I can take my coffee to school as soon as my course starts.

I'm turning 21 in two weeks. I'm kinda looking forward to it.

Näkymä makkarin ikkunasta tänä aamuna. Oon ollu allapäin jo jonkun aikaa, mutta tänään on hyvä fiilis. Hankin eilen muovisen kahvimukin Primarkista . Nyt saan sumpit kätevästi mukaan kouluun, kunhan se mun kurssi vaan alkaa. 

Täytän 21 parin viikon päästä. Jostain syystä tavallaan odotan sitä.